lauantai 6. huhtikuuta 2013

TONNIKALA-TOMAATTIPIIRAKKA


Pohja:

1,5 dl ruisjauhoja
1,5 dl kaurahiutaleita
1 dl vehnäjauhoja
2 dl perunajauhoja
1 tl suolaa
150 g voita tai margariinia
0,5 dl vettä


Täyte:

1 sipuli
15 kpl kirsikkatomaatteja
2 dl kermaviiliä
1 muna
1 prk tonnikalaa
1-2 tl oreganoa
1-2 tl aromisuolaa
1 tl cayennepippuria
ripaus chilijauhetta
150 g juustoraastetta


Sekoita keskenään ruis-, vehnä- ja perunajauhot sekä kaurahiutaleet. Lisää suola. Pehmennä voita tai margariinia hieman mikrossa, ja nypi rasva jauhoseokseen. Lisää vielä vesi, ja sekoita tasaiseksi. 

Painele pohjataikina piirakkavuoan pohjalle ja reunoille tasaisesti. 

Ripottele tonnikala piirakkapohjan päälle. 

Kuori ja leikkaa sipuli pieniksi paloiksi, ja ripottele palat pohjan päälle.
Sekoita kermaviili, muna ja mausteet keskenään. Levitä täyte piirakan päälle. 
Pese ja puolita kirsikkatomaatit. Upota puolikkaat täytteeseen kantapuoli alaspäin. 
Ripottele pinnalle juustoraaste.
Paista uunissa 200 asteessa noin 45 minuuttia, kunnes piirakka näyttää rapsakalta.

Kuidukasta ja maukasta suolapalasta :)