keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

PESTOJAUHELIHA-KESÄKURPITSAT


Ainekset:
3 jykevää kesäkurpitsaa
2 dl riisiä
400 g jauhelihaa
200 g paseerattua tomaattisosetta (1 tlk)
1 prk kikherneitä (säilyke)
1 sipuli
3 valkosipulinkynttä
Mausteita: cayennepippuri, limepippuri, suola, persilja, oregano, grillimauste
juustosiivuja
n. 70 g pestoa

Keitä riisit kattilassa ohjeiden mukaan.
Kuullota sipulia ja valkosipulinkynsiä öljyssä pannulla. Lisää jauheliha ja ruskista. Lisää joukkoon tomaattisose, kikherneet ja mausteet ja anna seoksen muhia. 
Puolita kesäkurpitsat ja halkaise puolikkaat pitkittäin kahtia. Yhteensä 6 kesäkurpitsa"venettä".
Leikkaa kesäkurpitsoista sisusta pois siten, että kuori pysyy ehjänä. Paloittele sisuksista koverrettu kesäkurpitsa, ja lisää jauhelihaseokseen. Anna muhia vielä hetki.
Kun riisit ovat kypsiä kaada ylimääräinen vesi pois ja sekoita riisit jauhelihaseokseen tasaisesti.

Levitä kurpitsaveneet uunipellille ja lusikoi niihin reilusti täytettä. Levitä täytteen päälle juustosiivuja tai juustoraastetta. Levitä juuston päälle vajaa ruokalusikallinen pestoa jokaista kurpitsavenettä kohden. 
Paista uunissa 175 asteessa noin puolituntia, kunnes kurpitsat ovat pehmentyneet.

Hyvänmakuista tuli!! Eikä tarvii erikseen salaatteja vääntää, jos ei taho hifistellä ;) 


TÄYTETYT TONNIKALACROISSANTIT

16 kpl

8 isoa croissanttia
2 prk tonnikalaa
2 viipaletta paahtoleipää
1 dl maitoa
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
2 tl suolaa
1 tl oreganoa
1 tl persiljaa
2 tl cayennepippuria
1 muna

Tomaattikastike:
8 tomaattia
1 valkosipulinkynsi
3 rkl oliiviöljyä
1 tl hunajaa

+ tuoreita basilikan lehtiä, varrastikkuja ja omavalintaista juustoa

Tomaattikastike: Leikkaa tomaatit viipaleiksi ja levitä viipaleet leivinpaperille uunipellille. Sekoita hienonnettu valkosipuli ja hunaja öljyyn. Kaada öljyseos tomaattiviipaleiden päälle tasaisesti. Ripottele pinnalle suolaa ja laita kypsymään 175 asteiseen uuniin.

Tonnikalapullat: Leikkaa paahtoleivistä kuoret irti ja paloittele leipä pehmenemään maidon joukkoon.
Kuori ja paloittele sipuli ja kuullota sitä paistinpannulla öljyssä. Hienonna valkosipuli. 
Lisää maitoleipäseokseen sipuli, valkosipuli, tonnikala, mausteet ja muna. Sekoita hyvin. 
Pyörittele tonnikalataikinasta pyöryköitä ja nosta pyörykät uuniin tomaattien kanssa.
Paista uunissa reilu 15 minuuttia, kunne pyörykät ovat saaneet mukavasti väriä. 

Soseuta pehmeät tomaatit kulhossa ja lisää pari rkl öljyä. 
Leikkaa croissantit puoleksi ja halkaise puolikkaat kahtia. 
Pyöräytä tonnikalapyörykkää tomaattikastikkeessa ja lisää pyörykkä croissantin väliin. Työnnä varrastikku croissanttiin tueksi ja kiinnitä tikun avulla basilikanlehti ja juustoviipale croissanttiin. 

Nautiskele! Omatekemä tomaattikastike maistuu tosi hyvältä ja on vaivannäön arvoinen moneen kertaan! 
Ja huumaava basilikan tuoksu ;)


Reseptiin sain idean Me naiset lehdestä 28/2013 s.63 (kreikkalaiset sliderit)

torstai 25. heinäkuuta 2013

SUKLAAUNELMAT & MANSIKKAMELBA


Suklaaunelmat:
2 dl sokeria
100 g tummaa suklaata
2 dl lämmintä vettä
150 g voita tai margariinia
2,5 dl vehnäjauhoja
1,5 tl leivinjauhetta
1 dl kaakaojauhetta
0,5 tl suolaa
0,5 dl kookoshiutaleita
3 munaa
2 rkl tomusokeria

Mansikkamelba:
250 g mansikoita
sokeria

Levitä leivinpaperi irtopohjavuoan pohjalle ja voitele reunat. Kuumenna kattilassa suklaa, sokeri, voi ja lämmin vesi, ja sekoita tasaiseksi. Älä kuitenkaan päästä seosta kiehumaan. Nosta seos jäähtymään. 
Sekoita kulhossa vehnäjauhot, leivinjauhe ja kaakaojauhe. Lisää joukkoon suola ja kookoshiutaleet. Sekoita joukkoon lopuksi myös suklaasula sekä munat yksi kerrallaan. 
Kaada taikina vuokaan ja paista uunissa 175 asteessa noin 20 minuuttia, kunnes kakku on mehevän kypsä. 
Anna kakun jäähtyä.
Survo mansikat sauvasekoittimella tasaiseksi melbaksi ja lisää makusi mukaan sokeria. 

Leikkaa suklaakakku paloiksi ja lorauta mansikkamelbaa kaveriksi :)
Ihanan helppoa valmistaa ja suklaa-mansikkacombo on enemmänkö toimiva ;)

VALKOSUKLAA-MANSIKKAJÄÄDYKKEET






Ainekset:
200 g valkosuklaata
5 dl vispikermaa
2 munaa
0,5 litraa mansikoita
1 dl tomusokeria
1 rkl sitruunamehua

Reseptin ohje on Hellapoliisin sivuilta: http://www.hellapoliisi.fi/jaatelot-ja-jaadykkeet/361-valkosuklaa-mansikka-parfait.

Taivaallisen huumaava maku ja ihanan viileää :)