maanantai 5. toukokuuta 2014

TIRAMISU-KÄÄRETORTTU

 

Kääretorttupohja:
4 munaa
2,5 dl tomusokeria
3/4 dl perunajauhoja
0,5 dl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
voiteluun voita tai margariinia

+ kostutukseen vajaa 0,5 dl maitoa

Täyte:
1 prk tiramisurahka (Valio/200 g)
1 prk sitruunarahka (Valio/200 g)
1 banaani
1 rkl vaniljasokeria
(50 g valkosuklaata
100 g mascarponejuustoa)

koristeeksi minttu-suklaapaloja (esim. Pandan minttutäytesuklaa) 

 Vatkaa munat ja tomusokeri vaaleaksi ja kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita peruna- ja kaakaojauhe sekä leivinjauhe keskenään.Sekoita kuiva-aineseos varovasti käännellen pienissä erissä munavaahdon joukkoon.
Voitele uunipellille asetettu leivinpaperi voilla/margariinilla. Kaada taikina pellille ja levitä se tasaiseksi.
Paista kääretorttupohjaa uunissa 200 asteessa 7-10 min, kunnes pinta on saanut väriä ja pohja on kypsä.
Levitä pöydälle toinen leivinpaperi, jonka pinnalle voit ripotella hienoa sokeria. 
Käännä hieman jäähtynyt kääretorttupohja sokeroidun leivinpaperin päälle. 
Päällä oleva leivinpaperi irtoaa helposti kääretorttupohjasta, kun sivelet leivinpaperin päälle hieman vettä. Irrota päällä oleva leivinpaperi.

Soseuta banaani haarukalla. Sekoita kaikki täytteen ainekset keskenään. Käytin täytteeseen mansikka-valkosuklaamacaroneista jäänyttä mascarpone-valkosuklaatäytettä. Jos sinulla ei ole täytettä valmiina, voit sulattaa valkosuklaan mikrossa, ja antaa sen hieman jäähtyä. Sekoita jäähtynyt valkosuklaa täytteen joukkoon sekä mascarpone.
Kostuta jäähtynyt kääretorttupohja maidolla ruokalusikalla ripotellen. Älä kostuta liian märäksi.
Levitä täyte tasaisesti kääretorttupohjalle (jätä halutessasi hieman täytettä myös pinnalle koristeeksi). 
Lähde rullaamaan kääretorttua rullaksi leivinpaperin avulla. Yritä rullata mahdollisimman napakka rulla. Jätä lopuksi saumakohta kääretortun alle. 

Jos täytettä jäi yli, koristele sillä kääretortun pinta. Kruunaa torttu minttu-suklaapaloilla.
Tosi mehevä, tiramisuinen ja kostia torttu tuli ;) 

 


Tässä reseptissä mukailin Valion Tiramisu-suklaatorttu reseptiä :) 


 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti