torstai 20. syyskuuta 2012

IRISH COFFEE- JUUSTOKAKKU



Pohja:

175 g Daniela- tai Domino- keksejä
75 g voita/margariinia


Täyte:

6 liivatelehteä
5 dl vispikermaa
400 g maustamatonta tuorejuustoa
2 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
3 rkl irlantilaista viskiä  (Jack Daniels- viski toimii myös :)
1,5 dl espressoa (esim. pikajauheesta sekoitettua)


Koristelu:

Suklaa-toffeemakeisia (Candy King)


Laita keksit kahden pakastepussin sisälle, ja murskaa ne esimerkiksi puunuijalla. Sulata voi/margariini mikrossa, ja sekoita keksimurska rasvan joukkoon. Painele keksi-voiseos irtopohjavuoan pohjalle tasaisesti. 

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen vähintään 10 minuutiksi. Vispaa kerma napakaksi vaahdoksi. Notkista tuorejuustoa lusikalla, ja sekoita sen joukkoon sokerit ja viski. Sekoita kermavaahto varovasti tuorejuusto-viskiseokseen. Valmista espressokahvi. Puristele lionneista liivatelehdistä ylimääräinen vesi pois, ja liota lehdet kuumaan kahviin. Anna liuoksen hieman jäähtyä ennen, kuin kaadat sen täytteeseen ohuena nauhana ja samalla sekoittaen. Kaada valmis täyte keksipohjan päälle. Anna juustokakun hyytyä jääkaapissa vähintään 4 tuntia, mutta mielellään yön ylitse. 
Irrota juustokakku hyytymisen jälkeen vuoasta veistä apuna käyttäen. Ripottele pinnalle suklaa-toffeemakeisia ja nautiskele. 


Ihanan makeaa ja what a creamy viskikakku!! 


 

Resepti on peräisin Creme Bonjourin Viikonloppu naisen kanssa- kirjasesta s. 68.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti