sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

DOOLEYS-SUKLAAJUUSTOKAKKU



Gluteeniton

Pohja:
n. 50 g riisikakkuja
50 g rasvaa
0,5 dl kiisseliä (käytin tyrni-appelsiinikiisseliä)

Täyte:
250 g maitorahkaa
2 dl vispikermaa
250 g (ricotta)tuorejuustoa
2-3 rkl Dooleys-kermalikööriä (myydään Alkossa myös minipulloissa)
2 tl vaniljasokeria
0,5-1 dl sokeria
6 liivatelehteä
2 rkl vettä

Pinnalle:
100 g Maitosuklaata
(75 g mantelimassaa)

Paloittele riisikakut pieniksi paloiksi ja murskaa ne mahdollisimman pieneksi esim. perunanuijan avulla. Sulata rasva mikrossa, ja sekoita riisikakkujen joukkoon. Sekoita joukkoon myös loraus kiisseliä. Kaada riisikakkuseos irtopohjavuoan pohjalle ja painele sormien avulla tasaisesti joka puolelle.
Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen 5-10 minuutiksi.
Sekoita maitorahka, tuorejuusto, Dooleys, vaniljasokeri ja sokeri keskenään.Vispaa kerma ja lisää rahkaseokseen. Tarkista täytteen maku, ja lisää tarvittaessa sokeria ja Dooleystä.
 Kiehauta pieni määrä vettä. Puristele liivatelehdistä ylimääräinen vesi pois ja liota lehdet yksi kerrallaan 2 rkl kuumaa vettä lusikalla sekoittaen. Kaada liivateliuos rauhallisesti rahkaseoksen joukkoon koko ajan sekoittaen.
Laita juustokakku hyytymään jääkaappiin mielellään yön ylitse.
Seuraavana päivänä rouhi maitosuklaa ja ripottele se kakun pinnalle.
Halutessa voit muotoilla mantelimassasta esim. piparkakkumuotin avulla kuvion kruunuksi kakun päälle.










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti